Palkittu huskytarha: Tule mihin tahansa aikaan vuodesta ja osallistu informatiiviselle 40 minuutin kierrokselle ja tapaa kaikki n. 190 karvaista ystäväämme!

Hetta Huskies on tunnettu ja palkittu huskytarha skandinavian koiratarhojen joukossa sen korkeasta laadusta koirien hyvinvoinnin suhteen. Tavallisen 40-minuutin tarhakierroksen aikana opit kulissien takaisesta työstämme hoitaessamme n. 190 työskentelevää ja eläköitynyttä husky koiraa ja pentuja, sekä koulutustavoistamme.

Saat myös tilaisuuden tavata ja tervehtiä niin montaa koiraa kuin haluat (sinun ei kuitenkaan tarvitse koskea koiria jos et halua) – joten jos haluat leikkiä koirien kanssa, pukeuduthan niin ettei haittaa vaikka vaatteesi vähän likaantuisivat! Riippuen vuodenajasta meillä on talvivaatteita vuokrattavissa.

Aloitamme jokaisen vierailun esittämällä teidät meidän toipumisen koirien alueelle talon lähellä – tällä alueella asuvat väliaikaisesti kaikki koirat jotka tarvitsevat lääkitystä tai lähempää tarkkailua. Niistä yleensä löytyy hyviä esimerkkejä Siberian ja Alaskan huskeista (ja joskus jopa Nenet Laika ja Taimyr roduista) joten selitämme rotujen eroista ja mihin työhön ne kaikki sopeutuu parhaiten.

Jatkamme sitten itse tarhalle jossa jaamme tietoa urheilun kulttuurista ja historiasta sekä tietysti kaikkien koirien esittely puhtaassa ja hyvin ylläpidetty koiratarhassamme. Tämä on hyvä mahdollisuus oppia arktisten huskien elämästä ja niitten työurasta kausien läpi – esimerkiksi mitä ne syö, miten me koulutamme ne ja otamme niistä huolta kun ke sairastuu. Kohokohta jokaisesti vierailusta on tietenkin pentujen tapaaminen jos meillä on niitä.

Ota huomioon että koiramme innostuu vierailioista ja niitten tervehdyksen haukunta voi kestää vähän aikaa, varsinkin kesällä kun saamme vähemmän vierailioita. Kun kierroksenne on ohi olette tervetulleita viettämään aikaa koirien kanssa ja jopa antamaan niille herkkuja ennen paluutanne talolle.

Voit lopuksi valita koiran jonka kanssa voit tehdä kierroksen itserakentamallamme esteradalla – tämä on erittäin hauska kokemus sekä sinulle että koirallesi!

Tavallinen kierros sisältää esittelyn palkittu tarhastamme ja työskentelystämme koirien kanssa ympäri vuoden. Hinta sisältää opastetun tarhavierailun ja neuvoja esteradan suoriutumisesta valitun koiran kanssa. Huom: Yleensä on helpointa jos vierailijat työskentelevät pareittain yhden koiran kanssa ja kun perheen aikuiset pitelevät koiraa lasten auttaessa radalla.

 

Tarhakierroksen loputtuaan jos haluatte vielä viettää enemmän aikaa huskien seurassa tarjoamme lisätuotteja jota voidaan helposti lisätä tarhakierrokseen kesällä. Lisätuotteita on saatavilla myös talvella kunhan emme ole liian kiireisiä.

Kesän lisäpalveluita:

  • Koiravaljakon koeajo mönkijällä
  • Lyhyitä vaelluksia tarhan lähellä
  • Iltaruokintahaaste

Talven lisäpalveluita:

  • Koiravaljakon koeajo reellä tai husky safari (riippuen päivän aikataulusta)
  • Moottorikelkkasafari
  • Opastetut hiihto- tai lumikenkäretket
  • Talvivarusteiden vuokraus

Saatavuus: päivittäin klo 10 ja 17 välillä. Kestoaika: 1+ tunti

Tarhakierros & Esterata: Aikuiset € 20, Lapset € 15, € 50 Perheet (.. <5, sis. enint. 2 aikuista).

Tavallinen kesän 40min tarhakierros: Aikuiset € 8, € 5 Lapset, Perheet € 25 (<5 henkeä sis. enint. 2 adults…), Bussiryhmät € 5 / hlö (> 8 henkeä)

Tavallinen talven 40min tarhakierros: (Aikuiset € 10, Lapset € 7, perheet € 30 <5 henkeä sis. enint. 2 aikuista…), Bussiryhmät € 5 / hlö (> 8 henkeä)