YP_Kesa4.jpg 




Hiihto

Enontekiön alueella on luonnonlatuverkostoa kaikkiaan noin 200 km.  Enontekiöllä on kolme maastohiihtokeskusta:  Hetta, Kilpisjärvi ja Ylikyrön Vuontispirtti.

Hetassa on 120 km höylättyjä latuja, joista 10 km on valaistua ja 5 km valaistua lämpolatua. Latuverkosto on laajimmillaan keväthangilla eli maaliskuulta huhtikuun puoliväliin.  Keväällä vedetään lisäksi ladut Pallas-Yllästunturin kansallispuiston halki Pallakselle ja Olokselle.  Vuontispirttin ympäristössä on huollettuja latuja noin 50 km, samoin Kilpisjärvellä.  Kilpisjärven  hiihtosesonki jatkuu aina kesäkuun puolelle.  Jeahkats-tunturin rinteille sijoittuva 10 kilometrin pituinen viimelumenlatu pyritään pitämään auki Kilpisjärven perinteisiin juhannushiihtoihin saakka.

Telemark-hiihtoon Enontekiöllä on erinomaiset mahdollisuudet, sillä yli 60 % Suomen tuntureista sijaitsee kunnassa.  Helpoiten saavutettavat kohteet löytyvät Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta, jonne pääset Hetasta tai Vuontispirtiltä, ja Kilpisjärvellä. Tunturihiihtoa voit edellä mainittujen kohteiden lisäksi harrastaa  Käsivarren ja Pöyrisjärven erämaissa.  Huoltokelkka erämaa-alueille suuntautuville takamaastohiihdoille järjestyy etukäteen asiasta sovittaessa paikallisten ohjelmapalveluyrittäjien kanssa.
Hiihto- ja vaellusvälineistöä voi vuokrata paikallisilta matkailuyrityksiltä tai Hetta hiihtomaasta.

Hetta hiihtomaa

Hetan kirkonkylään Jyppyrävaaraan on rakennettu hiihtomaa. Hiihtomaan ensimmäinen rinne avattiin yleisölle talvella 2006 - 2007. Laskettelurinteiden lisäksi hiihtomaassa on talvisin lumikenkäilyreittejä.

HISSIT JA RINTEET: Lapsille: Lasten naruhissi (Napero) ja rinne 100 m, korkeusero 8 m. Lasten pulkkamäki. Nuorille ja aikuisille: Seita-ankkurihissi, 580 m, korkeusero 105 m. Rinteet: - Seita 1: 600 m, korkeusero 105 m (valaistu). - Seita 2: 750 m, korkeusero 105 m (valaistu). - Seita 3: 800 m (yhdysrinne +Takarinne), korkeusero 105 m.  Iso rinne 450 m, korkeusero 60 m (valaistu). Lautailu (street). Välirinne 550 m, korkeusero 60 m (osittain valaistu). Mutkarinne 650 m, korkeusero 60 m.

Lisätietoa latukartoista

        
 Kuva: Pasi Ikonen
 Kuva: Matti Kolho